Salmisen sitkeys tuotti kauden parhaat pisteet kotikisasta
27.05.2025 / Jani Seppälä / Viljami Salminen Rally Team tiedotus
Viljami Salminen (TUA) - Topi Kärpijoki (PaiUA) starttasivat kotikisaan, 23.-24.5 ajettuun SM Red Devil Länsirannikon Ralliin varovaisen toiveikkaina hakemaan SM4-luokasta kauden parasta tulostaan. Suunnitelma oli kariutua jo heti kisan alkuun, mutta tällä kertaa sitkeys palkittiin.
Seitsemän erikoiskoetta ja 101 erikoiskoekilometriä, kilpailun alkuun kaksi asfalttipätkää perjantai-iltana ja loput viisi soralla lauantaina.
Perjantain kestopinnoitteille kertyi mittaa kaikkiaan noin 17 kilometriä, kilpailun kärjen ja takaa-ajavien ero kasvoi yllättävän isoksi heti kilpailun alussa, mutta Salmisen autokunnassa ei homma ollut ajovireestä kiinni. Sen sijaan kaksikon Toyota Auris kärsi ajamista melkoisesti vaikeuttavista jarrumurheista, sijoitus oli yötauolle saavuttaessa vasta 12. ja aikaeroa piikkipaikalle oli kertynyt 46,1 sekuntia.
- Jarrut alkoivat oireilla jo ennen starttia, ilmattiin niitä kauan ja todettiin että toimii. Ensimmäiselle pätkälle mennessä aloin lämmittämään jarruja ja hämmästeltiin kun auto alkoi puoltaa oikealle jarrua painaessa ja poljin painui pohjaan. Lauantaina aamulla ajateltiin, että huollossa suoritetun runsaan ilmaamisen jälkeen kokeillaan vielä päivän ensimmäinen erikoiskoe, ja jos ei pelitä, niin jätetään kesken. Oltiin erikoiskoetta tultu jo noin 4 kilometriä kun jarrut yhtäkkiä alkoi taas toimia. Kovavauhtisiin jarrutuksiin aluksi jännitti tulla sen jälkeen, mutta pienellä riskillä koetin sitten alkaa luottaa jarrujen toimintaan.
Lauantain avauspätkän noteeraus oli kuitenkin jo seitsemänneksi nopein, kokonaiskisassakin sijoitus kohosi jo sijalle 10. Keulapaikalle ero oli nyt kasvanut 55,5 sekuntiin, mutta Salminen - Kärpijoki kaksikolle kisa alkoi tämän jälkeen tavallaan alusta ehjillä jarruilla.
Lopuilla neljällä erikoiskokeella tuloksena oli jokaisella neljänneksi nopein aika ja ajat olivat tasaisesti vertailukelpoisia kolmossijasta kovaa sekuntitaistoa käyneeseen trioon Miska Tuomisto, Tomi Tikkinen ja Roope Hirvonen.
Onnistuneen kilpailun loppuosan myötä oli Salmisen autokunnan sijoitus lopulta 5. ja ero voiton ottaneeseen Lauri Haloseen 1:28,0. Eroa nelospaikkaan jäi 27 sekuntia ja kolmospaikkaan 38,3 sekuntia.
- Varmasti oltaisiin oltu podiumille noususta mukana vääntämässä ilman jarrumurheita, kuitenkin ihan reilusti tuli turpiin siellä kisan alussa. Ehdottomasti olen kuitenkin tyytyväinen jo ylipäätään tuohon kiriin mikä otettiin, sijalta 12 noustiin sijalle 5. Jäihän sinne tietysti sekunteja pätkille vieläkin, mutta eihän joka pätkää pysty täydellisesti ajamaankaan.
Viidennen sijan tuomat 10 pistettä nostivat sijoituksen sarjataulukossa sijalle 7. Sarja jatkuu vasta 11.-12. heinäkuuta Kouvolassa, joten sarjassa on edessä puolentoista kuukauden tauko.
- Joku ralli tai testiä ainakin suoritetaan sitä ennen, ei pelkästään kura-auton hytistä saa ihan kaikkea hyötyä irti, vaikka sieltä paljon kokemuksia saakin, naurahtaa 18-vuotias betonikuski Salminen.
Tulokset SM4, Turku:
1. Lauri Halonen (MhMK) - Niklas Heino (MhMK), Toyota Auris 56:58,3
2. Jose Kangas (LamUA) - Elmeri Pentinmäki (EPUA), Toyota Auris +24,8
3. Miska Tuomisto (KeurUA) - Jukka Rasi (KeurUA), Toyota Auris +49,7
4. Tomi Tikkinen (LMM) - Tuomas Pöntinen (EPUA), Toyota Auris +1:01,0
5. Viljami Salminen (TUA) - Topi Kärpijoki (PaiUA), Toyota Auris +1:28,0
Pistetilanne SM4 4/7 osakilpailua:
1. Tomi Tikkinen (LMM), 80 pistettä
2. Roope Hirvonen (KonnMK/UA), 67 pistettä
3. Lauri Halonen (MhMK), 59 pistettä
4. Miska Tuomisto (KeurUA), 58 pistettä
5. Jose Kangas (LamUA), 53 pistettä
6. Matias Nevalainen (JoeUA) 32 pistettä
7. Viljami Salminen (TUA) 25 pistettä
Kuva: Jari Niskanen